| Heathin kuolema |
Heath menehtyi useiden lääkeaineiden yhteisvaikutuksen aiheuttamaan myrkytykseen 22. tammikuuta 2008. Hän sairasti tuolloin keuhkokuumetta, masennusta ja kärsi samanaikaisesti unettomuudesta. Hänelle oli määrätty useita reseptilääkkeitä, joista ei kuitenkaan lääkäreiden mukaan löytynyt tappavaa määrää hänen elimistönstään. Niiden sijaan tutkijat löysivät pian kuoleman jälkeen hänen asunnostaan useita voimakkaita mieliala- ja unilääkkeitä, kuten Xanaxia, Valiumia, Ativania, Lunestaa ja Restorilia. Ensin tähden uskottiin tehneen itsemurhan, mutta tutkimustulosten perusteella kuolema on ollut onnettomuus. Heathin löysi hänen hierojansa, joka soitti ensimmäisenä hätänumeron sijaan Mary-Kate Olsenille. Ensihoitajat pääsivät Heathin asunnolle vasta 19 minuutin kuluttua miehen löytämisestä. Jos ambulanssi oltaisiin soitettu heti, Heath olisi voitu vielä yrittää elvyttää. Heathin kuolema tuli shokeeraavana uutisena ja hänen menestyksensä oli kova isku hänen perheelleen, ystäville, faneille ja koko Hollywoodille. Heathin tuhkat haudattiin hänen perheensä omistamille maille perheen omalle tilalle - hänen kotimaahansa Australiaan.
Jos seuraavina päivinä Heathin - New Yorkissa sijaitsevan asunnon liepeille olivat fanit jättäneet erilaisia kortteja, tauluja, jäähyväis viestejä ja surun valitteluja. Paikalla oli kymmeniä kukkapuskia ja kynttilöitä. Viestejä ilmestyi vielä monen päivän jälkeenkin ja niitä odotetaan saapuvan taas ensivuonna, kun Heathin kuolemasta on kulunut vuosi. Asunnon ulkopuolelle oltiin painettu asfalttiin Heathin perheen nimikirjaimet, Michelle, Matilda, Hugo-koira, Heath. Toisaalla Heathin läheiset kylpivät rannalla vuodattaen kyyneleensä mereen auringon laskiessa. Tilaisuudessa muisteltiin Heathia ja juhlittiin hänen elämäänsä. Mukana tapahtumassa olivat Heathin perheen lisäksi mm. Michelle Williams, Cate Blanchett sekä Gemma Ward. Heathin sisko Kate piti puheen, jossa hän kertoi itsensä ja veljensä välisestä ainutlaatuisesta suhteesta, kuinka Heath soitti hänelle 3-4 kertaa päivässä ja kuinka tämä ei koskaan unohtanut ystäviään, edes julkisuuden valokeilassa. Myös Blanchett piti koskettavan puheen. Muistotilaisuudessa soitettiin ainakin seuraavat Heathin suosikkikappaleet: The White Stripes: Seven Nation Army Bob Dylan: The Times, They Are A-Changing The Beatles: Here Comes the Sun Ben Harper: Happily Ever After (laulu, jonka Ben Harper kirjoitti Heathin ja Michellen tyttärelle Matildalle) Heathin kuolema oli suuri mysteeri niin lehdistölle, faneille kuin miehen omalle perheelleenkin. Neil Bell, Heathin setä joka asuu Kaliforniassa luki sukulaisensa kuolemasta lehdestä. "Kuulin hänen kuolemastaan lehdistä ja soitin hänen äidilleen saadakseni tietää mitä oikein oli tapahtunut, eikä hänkään tiennyt. Heathin isä kuuli asian lehdistöltä... se on hyvin ikävä tapa saada asia selville." Neil on sanonut.
Ledgerin perheen lausunto #1 "Me, Heathin perhe vahvistamme tämän todella traagisen uutisen todeksi. Heath, joka oli rakas poika, veli ja Matildan isä, on nukkunut pois. Hänen taloudenhoitajansa löysi hänet rauhallisessa unessa New Yorkin asunnostaan, 3:30 USA:n aikaa. Haluamme kiittää ystäviämme ja jokaista ympäri maailman kauniista sanoistaan tänä aikana. Heath kosketti lyhyen elämänsä aikana monia ihmisiä - monella eri tasolla. Mutta vain harvat saivat tosissaan nauttia hänen tuntemisestaan. Hän eli tässä-hetkessä ja oli antelias, hyväsydäminen, elämää rakastava ja epäitsekäs henkilö, joka inspiroi monia. Olkaa kilttejä ja kunnioittakaa hänen perhettään joka tahtoo surra menetystään rauhassa."
Ledgerin perheen lausunto #2 |