| Trivia |
|
01. Elokuvaa Batman: Dark Knight markkinoitiin Heathin kuoleman vuoksi hieman hillitymmin. Yksi karsituista mainoksista on juliste, jossa Ledger virnistelee Jokeri-meikissään kameralle kysyen "miksi olet niin vakava?".
02. Useimmat julkisuuden henkilöt kuvailevat Heathia maanläheiseksi, jalomieliseksi, hyväsydämiseksi, elämäniloiseksi ja epäitsekkääksi ihmiseksi, joka innoitti monia äärimmäisen paljon. 03. Jumaloi tytärtään Matildaa 04. Rakasti valokuvaamista 05. Heathilla oli kaksi korvakorua 06. Harrastuksiin kuuluivat taide, lukeminen, kirjoittaminen, surffaus ja skeittaus 07. Heath valmistautui Jokerin rooliin lukitsemalla itsensä hotellihuoneeseensa kuudeksi viikoksi, kunnes oli varma siitä, että on sisäistänyt roolin kunnolla. Hän luki sarjakuvia, harjoitti ääntään ja opetteli Jokerin vartalonliikkeitä. hän halusi löytää oman Jokerinsa. 08. Heathin mielestä kukaan ei nimittäin voi olla kuin näyttelijä Jack Nicholson, kun hän esitti Jokeria 09. Michael Caine on sanonut, että Heath oli tehnyt yhden pelottavimmista roolisuorituksista, mitä hän oli koskaan nähnyt (roolisuorituksena Jokeri) 10. Heath on ottanut monesti yhteen kuvaajien kanssa 11. Piti romanttisista elokuvista, muttei niinkään niissä esiintymisestä. Ne ovat hänen mielestään tylsiä 12. Heathin maailman keskipiste oli hänen tyttärensä Matilda. Hän teki hänen elämästään elämisen arvoista 13. Piti ajatuksesta, että jättäisi julkisuuden 14. Heath piti kaikista kotitöistä 15. Oli utelias ja kiusallisen ujo 16. On lukenut mm. kirjat Fortress of Solitude -kirjaa (suom. Yksinäisyyden linnake) ja Marlon Brandon omaelämäkerran Songs My Mother Taught Me. Fortress of Solitude oli Heathin mielestä mahtava ja jälkimmäinen huippuhauska 17. On matkustellut Euroopassa, mutta toivoi matkustavansa vielä jonakin päivänä Euroopan lävitse 18. Nimettiin yhdeksi People Magazinen 50 kauneimman ihmisen joukkoon vuonna 2001 19. Oli ehdolla Oliver Stonen elokuvaan Alexander (2004), mutta lopulta roolin nappasi Colin Farrel 20. Oli ehdolla elokuvaan Bulletproof Monk (2003), mutta hylkäsi roolin. Lopulta rooliin palkattiin Seann William Scott 21. Nimettiin aikoinaan uudeksi Matt Damoniksi 22. Heathilla on skottilaiset ja irlantilaiset sukujuuret 23. Venice Film Festivaaleilla oli eräänä vuonna saman aikaisesti ehdolla peräti kolme Heathin elokuvaa; Brokeback Mountain, The Brothers Grimm ja Casanova 24. Useimmat Heathin vaatteista on suunnitellut hänen ystävänsä Shem 25. Tapasi Michelle Williamsin Brokeback Mountainen kuvauksissa 26. Jake Gyllenhaal on Heathin tyttären - Matildan kummisetä 27. Oli erittäin hyvä ystävä Martin Hendersonin kanssa 28. Heath on ensimmäinen ei-amerikkalainen joka näyttelee Jokeria 29. Oli ehdolla Baz Luhrmannin elokuvaan WWII, mutta Heath valitsi Jokerin roolin elokuvasta Batman: The Dark Knight 30. Heathin kuoleman jälkeen Batmanin trailerien teko oli vaaka-laudalla, sillä näyttelijät puhuvat niihin repliikkinsä vasta elokuvan jälkeen. Oli epävarmaa saiko Heath tarvittavat repliikkinsä valmiiksi, vai pitikö ne uusia. Asia on vieläkin epäselvä ja siksi Jokeria ei oikein nähdä trailereissa. Joka tapauksessa ohjaajilla oli trailerien suhteen kaksi vaihtoehtoa: palkata toinen näyttelijä matkimaan Heathin ääntä tai kasata tarvittavat vuorosanat elokuvassa esiintyvien sitaattien avulla, aina pala palalta 31. Oli yksi Elizabeth Hurleyn pojan, Damienin seitsemästä kummisedästä 32. Erosi Michelle Williamsista syyskuussa 2007 33. Valittiin Empire Magazinen 100 seksikkäimmän elokuvatähden joukkoon vuonna 2007. Hän sijoittui sijalle #79 34. Heath löydettiin kuolleena 421 Broome Streetilta, SoHon naapurikaupungista, New Yorkista kello 3:26 päivällä. Hänen taloudenhoitajansa löysi miehen kasvot alas päin käännettyinä sängyltään. Pöydältä löytyi unilääkkeitä ja kahdenkymmenen dollarin seteli, jota epäiltiin käytettynä huumeiden ottamisessa 35. On ohjannut kolme musiikkivideota australialaiselle artistille, Ben Harperille 36. Miehen ensimmäinen rooli oli 10 vuotiaana Peter Panina 37. Oli hyvä ystävä näyttelijä Russell Crowen kanssa 38. Omisti lapsena lemmikki kengurun, jonka hänen äitinsä löysi 39. Lempiruoka oli risotto 40. Oli hyvä ystävä Ben Harperin kanssa 41. On nuorin Jokeria näytellyt 42. Hoiti tytärtään Matildaa silloin kun Michelle oli töissä ja toisin päin 43. Heathin ruumis palautettiin australiaan jossa mies tuhkattiin 44. Työskenteli Batmanin ohjaajan ja Batman näyttelijä Christian Balen kanssa kahdessa yhteisessä elokuvassa (I'm Not There ja Batman) 45. Ledgerin ex-vaimo Michelle Williams luki Shakespearea ja tilaisuudessa soitettiin myös Heathin lempimusiikkia. Hautajaisten jälkeen surijat kokoontuivat rantaravintolaan ja monet heistä menivät vaatteet päällä mereen katsomaan auringonlaskua. 46. Heathin vanhemmat erosivat pojan ollessa vasta 10 vuotias 47. Rakasti sateisia päiviä ja musta-valko elokuvia 48. Heath ja hänen siskonsa Kate nimettiin Wuthering Heights kirjan hahmoiksi 49. Ennen näyttelijän uraansa Heath tienasi pesemällä autoja 50. Hänen suosikki koreograafikkonsa oli Bob Fosse 51. Heath loukkasi itsensä elokuvassa The Patriot. Hän hakkasi vahingossa vasaralla pikkusormeensa ja sai viiltohaavan 52. Heath ja hänen paras ystävänsä Trevor ovat tunteneet toisensa 3 vuotiaista lähtien 53. Tutkijat löysivät pian kuoleman jälkeen Heath Ledgerin asunnosta useita voimakkaita mieliala- ja unilääkkeitä, kuten Xanaxia, Valiumia, Ativania, Lunestaa ja Restorilia. Ensin tähden uskottiin tehneen itsemurhan, mutta tutkimustulosten perusteella kuolema on ollut onnettomuus. 54. Piti Gene Kelly elokuvista ja muista musikaaleista. Soitti didgeridoota ja kitaraa. Opetteli itsekseen steppausta. Aloitti hiljattain pianon soiton ja otti laulutunteja vuodesta 2007 55. Heath menehtyi tiistaina, tammikuun 22 päivä, vuonna 2008. Hän menehtyi nukkuessaan. 56. Tähden tuhkat haudattiin hänen perheensä omistamille maille 57. Oli luonteeltaan herkkä ihminen 58. Ensimmäinen julkkisihastus oli Heathin mukaan Judy Garland, elokuvasta Ihmemaa Oz. Hänellä oli pieni sininen mekko 59. Syntyi Subiaco nimisessä sairaalassa 60. Heathin hautajaisia edelsi Perthissä järjestetty muistotilaisuus, jossa oli läsnä noin 500 ihmistä. Paikalla oli Ledgerin entinen puoliso Michelle Williams, mutta pariskunnan kaksivuotias tytär Matilda ei ollut mukana isänsä hautajaisissa 61. Williamsin lisäksi surijoiden joukossa oli lukuisia tunnettuja näyttelijöitä ja muita julkkiksia, kuten Cate Blanchett ja Gemma Ward 62. Hyväksyi Brokeback Mountainin roolin, sillä tarina oli hänestä kaunis 63. Heathia hermostutti Jake Gyllenhaalin suuteleminen, koska asia oli henkilökohtainen ja hyvin epämukava 64. Ennis Del Marin rooliin Brokeback Mountainissa oli helppo sisäistyä, sillä Heathin 60 vuotias sukulainen on elänyt 1940-luvulla homona 65. Oli kiinnostunut arkkitehtuurista 66. Heathin ystävä Shem suunnitteli hänelle vaatteita 67. Casanova roolihahmoonsa näyttelijä mukautui vaatteiden avulla 68. Heath huijasi aikoinaan osaavansa ratsastaa saadakseen osan tv-sarjasta - Brokeback Mountain leffaa tehdessä hän oli jo taivata ratsastaja 69. Hän söi suklaapatukoita ja joi paljon kahvia jotta saisi paljon energiaa Grimmin Veljekset- elokuvaan 70. Suunnitteli pitävänsä parin vuoden tauon näyttelemisestä 71. Ei usko julkisuuteen 72. Pitää matkustamisesta 73. Casanovan kuvaukset tehtiin Venetsiassa ja Grimmin Veljekset kuvattiin puolestaan Prahassa 74. Pelasi lapsena jääkiekkoa 75. Pitää Chris Nolanin töistä 76. Jokerin meikin teko kesti joka päivä tunnin 77. The Dark Knightin tekeminen maksoi 150 miljoonaa 78. Heath kunnioitti syvästi Christian Balea 79. Rakasti Jokerin näyttelemistä ja hänen tulkitsemistaan 80. Huhujen mukaan Heath rakastui Jokeriin. Vastanäyttelijät huomasivat saman 81. Käytti elämässään rankasti huumausaineita 82. Eli rankasti vuosien 2007-2008 aikana 83. Inhosi kuntosalilla käyntiä 84. Heathin hyvä ystävä, taidemaalari Vincent Fantauzzo maalasi muotokuvan edesmenneestä ystävästään. Hän teki 10-12 tunnin päiviä, eikä hän sanojensa mukaan ole koskaan ollut niin pakkomielteinen maalaamiseen. Hän oli inspiroitunut. Vincent on sanonut: "Me suunnittelimme tätä muotokuvaa kolme vuotta, mutta aika ei koskaan ollut oikea. Sitten myöhään viime vuonna (2007) Heath soitti minulle ja sanoi, että on aika tehdä se ja hän oli todella innoissaan. Tahdoin maalauksen olevan sovussa itsensä kanssa. Taiteilija on itsensä pahin kriitikko. Näin Heathin silmät poissa olevina ja kameraa tuijottaen. Tuumin, mitä hän mahtoi miettiä. Tunsin, että julkisuudenhenkilön on oltava valmis puhumaan itsestään, mutta joka ei kuitenkaan paljastaisi itsestään liikaa." 85. Yön Ritaria esitettiin Yhdysvalloissa ennätyksellisesti kaikkiaan 4 366 elokuvateatterissa 86. Oli hulluna Pako TV-sarjaan 87. Kieltäytyi Hämähäkkimiehen roolista 88. Heathin kotimaa Australia käänsi miehelle selkänsä, kun tämä menestyi Yhdysvalloissa. Australialaiset toimittajat tekivät hänestä yhdyskunnan vihollisen ja alkoivat ärsyttää. Heath vaivaantui ja muutti pois kotimaastaan. 89. Hyväksyy samaa sukupuolta olevien suhteet ja paheksuu ihmisiä jotka ovat heitä vastaan |